Minä, tuleva puutarhuri

 

Tänään kerron itsestäni lisää! Miksi ja miten lähdin opiskelemaan puutarhuriksi? 

Tarinani alkaa oikeastaan jo lapsuudesta. Olen pienestä asti rakastanut luontoa ja halunnut suojella sitä sekä kohdella parhaalla mahdollisella tavalla. Suhteeni luontoon on aina ollut erittäin vahva ja se on ollut minulle aina voimavara. 💚 Vasta lukiossa kuitenkin pääsin kokemaan puutarha-alan lähemmin, josta seuraavaksi lisää:

Kesätyö, joka jätti jäljen

Päädyin lukioaikana kesätöihin paikalliselle luomutilalle. Olin tuohon aikaan hyvin kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä. Luomutila tuntui juuri täydelliseltä kesätyöpaikalta, sillä rakastin myös luontoa ja tykkäsin olla ulkona.

Tuohon aikaan henkilökohtaisessa elämässäni tapahtui paljon ja en voinut henkisesti kovin hyvin. Kuitenkin huomasin pellolla työskennellessäni hymyileväni leveästi. Olin omieni joukossa, ihmisten kanssa jotka myös arvostivat luontoa ja pitivät siitä huolta. Lisäksi aurinkoiset kesäpäivät pellolla olivat lähes kuin terapiaa. Sain korjata satoa, hoitaa kasveja ja olla välillä myyjänä tilamyymälässä.

Nuo kaksi kesää jättivät jäljen sisimpääni. Voin hyvin - kokonaisvaltaisesti.

Etsimässä paikkaani yliopistossa

Olin saanut kasvatuksen, että yliopisto olisi ainoa oikea paikka jatkaa lukion jälkeen. Pidin välivuoden, mutta sen jälkeen aloitin opinnot ympäristöekologian linjalla Helsingin yliopistossa. Aihe on tärkeä, mutta huomasin jossain vaiheessa sen myös kuluttavan minua. Miskikö? Hieman kärjistetysti sanottuna ympäristöekologia tutkii, miten ihminen tuhoaa luontoa ja kuinka korjata se (tällainen käsitys siis itselleni jäi 2 opiskeluvuoden jälkeen).

Noina kahtena vuotena aina hiljaisina hetkinä ollessani yksin, tunsin kerta toisensa jälkeen että kaikki ei ole kohdallaan. En kuitenkaan oikein osannut osoittaa tai kertoa miksi. Kaikki oli "hyvin", vaikkei ollut. Opiskelin kaksi vuotta, kunnes elämä heitti kuperkeikkaa ja opinnot jäivät kesken.

Paljon myöhemmin, parin burn outin ja monen, monen mullistuksen jälkeen lopulta ymmärsin, miksi yliopisto ei vain ollut paikkani. Rakastan tehdä asioita käsilläni ja opin parhaiten kun teen itse. Turhaudun, jos joudun istumaan paikallani ja oppimaan asioita muiden tavalla. Yliopisto olikin suurimmaksi osaksi kirjojen lukemista ja luennolla istumista. Nyt tiedän, että se ei sovi minulle.

 

Mitä jos sittenkin?

Viimeiset vuodet olen ollut melkoisessa pyörremyrskyn silmässä elämäni kanssa. Olen käynyt todella syvällä, aivan pohjalla. En toivoisi vastaavia kokemuksia kenellekkään. Onneksi olen päässyt jaloilleni ja voin paljon paljon paremmin nyt. Todella kiitollinen olo siitä!

Mitä olen tästä kaikesta oppinut? Ennen kaikkea sen, että elämässä on tärkeintä tehdä mitä ITSE haluaa. Ei mitä joku muu sanoo tai mikä olisi "hyväksi". Ei. SINÄ itse tiedät parhaiten. Ymmärsin, ettei millään muulla oikeastaan ole väliä, kuin sillä, että on itse onnellinen. Eikä kukaan voi puolestasi sanoa mistä sinä tulet onnelliseksi.

Niinpä, kun burn outista toipuessani mielessäni alkoi kyteä puutarhurin ammatti uudelleen, sytyin. Voi, voisiko nyt olla oikea hetki sille..?

Kului aikaa, pohdin ja makustelin. Suunta tuntui hyvältä. Omalta. Lopulta kävin Keudan Mäntsälän toimipisteessä tutustumassa puutarha-alan koulutukseen. Koulu vaikutti hyvältä, luomupainotteiselta ja se miljöö oli aivan ihana! Opettajat tuntuivat mukavilta ja kaikki näytti hyvältä.

Lopulta tein päätöksen. Minä haen opiskelemaan.

 

Jee, uusi alku!

Parin viikon kuluttua sain ilmoituksen, että minut oli valittu. Olin niin iloinen! Ja jännittynyt, sillä opinnot alkaisivat kuukauden päästä. Kaikki oli niin uutta!

Vuoden aikana olen tutustunut huippuihin ihmisiin, imenyt uutta tietoa pesusienen lailla ja iloinnut kerta toisensa jälkeen siitä, miten käytännönläheinen tämä koulu on. Tuntuu, että vihdoin saan oppia itselleni ominaisella tavalla, olla mukana ja ideoida. Ja myös vaikuttaa asioihin omalla panoksellani.

Lopuksi: En koe, että yliopisto olisi mennyt hukkaan. Mielestäni kaikki oppiminen on eteenpäin - harvemmin sitä tyhmemmäksi oppii, on joku viisas joskus sanonut. Nytkin olen voinut hyödyntää yliopiston oppeja tässä tutkinnossa. Lisäksi suurin osa asioista tuntuu helpolta sen jälkeen kun on kokenut yliopiston vaativuuden. 😂

 

Nyt on kulunut tarkalleen vuosi siitä, kun aloitin opintoni Keudalla. Ja voi, miten onnellinen olen kuluneen viime vuoden ollut. Minulla on vihdoin suunta, joka tuntuu omalta ja oikealta. Tuntuu, että kuulun joukkoon ja minua ymmärretään. Olen tosi, tosi tyytyväinen elämääni juuri nyt. 💓

Maria